21. Joulukuu on alkanut

-2.12.2017

Mitäs, mitäs? Joulukuu alkoi ja sain vihdoin avata joulukalenterini. Luntakin on maassa ja puut näyttävät kauneuttaan. Harmi vain että tulin juuri kipeeksi ja jää ratsastelut sun muut väliin :( Noh koitetaan selvitä.  
Muutaman päivän päästä Suomi täyttää 100-vuotta!! Minun koulussa järjestetään maanantaina itsenäisyyspäivä juhla ja pitäisi sitten maanantai iltana jaksaa raahautua sinne.. Kuitenkin, nyt kun on joulukuu, yritän saada tänne blogiin vähän jouluisempia postauksia ja muutekin useimmin postauksia. Sitten kun saan punaista fleece kangasta ja valkoista velboaa, teen Sunnylle tonttulakin. Pitääkin myös katsoa löytyykö minulta ruskeaa kangasta, sillä aion tehdä miinalle poron sarvet tai minitonttulakin. Itsenäisyyspäivän kuvaa varten minun pitää tehdä jonkinlainen suomenlippu 💯



-3.12.2017

Tänään taidan tehdä sen suomenlipun. Olen vielä sen verran kipeä että en huomenna kouluun mene. Hevosille väsäsin joulukalenterin, vaikkakin hieman myöhään... Harmitta kun olisin halunnut ratsastaa nyt viikonloppuna, mutta tulinkin sitten kipeeksi. Noh katotaan jos sitten ensi viikolla.. Sunnylle haluaisin tehdä sen tonttulakin, mutta eipä minulla punaista kangasta ole. Mutta kyllä tuolta laatikon pohjalta ruskeaa kangasta löytyi, joten enköhän minä Miinalle ne poron sarvet ainakin saa. Sitten pitäisi punaisen kankaan lisäksi ostaa myöskin joululahjat. Olenkin jo vähän suunnitellut mitä kellekkin ostan. (kaverit ja perheen jäsenet, turha yrittää urkkia tietoa siitä mitä saatte lahjaksi ;3)

Ja nyt kun on joulukuu alkanut voisin hieman muuttaa blogini ulkoasua vähän jouluisammaksi. Ei kun vaan hommiin!



Haluaisitteko 23.12. tai 24.12. tai 25.12. jonkinlaisen talli mydayn? Tarkoitan siis että haluatteko joltakin edellä mainituista päivistä jonkinlaisen postauksen, ja voisiko se mahdollisesti olla tallimyday? Toki voinhan minä yrittää tehdä joka päivälle jonkun postauksen. Teillä on nyt sanan vapaus! Ajattelin että voisin vaikka tehdä näin:
23.12.    Jouluvalmisteluja           
24.12.    Millainen joulu oli tallilla       
25.12.     Joulupäivän talli my day
                                   

Muistakaa toki kommentoida oma mielipiteenne! :) Ja siis viime vuonna hepat saivat joululahjaksi heppanameja ja ajattelin jos tänä vuonna antaisin taas vähän erinlaisen joululahjan.

On se joulukuu kivaa aikaa! Saa vain kuunnella joululauluja ja ostaa lahjoja (ainoa miinus lahjojen ostamisessa on se kun sinulla ei ole paljoa rahaa, mutta haluat silti käyttää ne lahjoihin ja siinä ne rahat sitten menevätkin... Kuitenkin. Hyvää ja iloista joulukuuta kaikille ja viettäkää oikein mukava joulukuu!

-Amanda-

Kommentit

Suositut tekstit