26. Jouluaatto
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!
Jee nyt on jouluaatto!! Saitteko te paljon lahjoja? Entäs kävittekö/käyttekö nyt aattona tallilla? Minä käyn tietenkin ja aion hepoille toivottaa oikein hyvät joulut!
Minun jouluni on ollut mukava ja ihana.
Kerron ratsastuksestani Miinalla. Ratsastin Miinalla siis pari päivää sitten, 22.12.2017. Aluksi mentiin Miinan kanssa tallin pihalla käyntiä ja sitten käynti puomeja. Ruvettiin tulemaan Miinan kanssa puomeja myös ravissa. Sitten mentiin tarhaan kävelemään. Mentiin kahdeksikkoa ja ympyröitä sun muita. Hetken pyöriskeltyäni, mentiin takaisin pihaan menemään puomeja. Mentiin välillä ravissa ja välillä käynnissä. Semmoinen oli tiivistettynä meidän ratsastus, jota en siis ratsastanut tänään.
Meillä alkoi joululoma perjantaina, ja olen kyllä sen tarpeessa. Mutta ajatelkaa, nyt on joulu!! Joulu on vuoden paras päivä. Ja siis ihan selvyyden vuoksi, meillä on joulukuusi ja se on ihan oikea kuusi, eikä tekokuusi.
Jouluaaton kunniaksi kerron nyt teille meidän jouluperinteitä/-perinteen. Tietenkään jouluperinteemme ei ole aina ihan samanlainen, mutta aika lähelle kuitenkin.
Melkeinpä aina jouluna kun herään, äiti ja isä ovat jo hereillä. Sitten kun herään, odottelemme että siskoni herää. Kun siskoni on herännyt Menemme joulukuusen ääreen avaamaan ekat lahjat. Sitten ihmettelemme lahjojamme ja sit on kinkun, eli aamiaisen vuoro! Kinkun jälkeen menemme yleensä saunaan. Ollaan, ja ainakin ennen mentiin vaikkapa mummon luo ja sitten pukki tuli sinne ja jakoi lahjoja. Mutta viime jouluna ei menty, me ei mennä nyt aattona mummon luo, vaan menemme vasta huomenna joulupäivänä :D. Enempää, en jouluperinteistä muista.
Eilen aaton aattona menimme sedän luo syömään jouluaterian, oli kiva käydä sedän luona syömässä ennen joulua.
Minun mielestäni jouluna pitää ehdottomasti olla kinkku, joulukuusi, lahjoja ja koko perhe koolla. Ja lahjoilla en tarkoita sitä, että minun on pakko saada lahjoja, vaan sitä että lahjojen avaaminen kuuluu jouluaattoon. Monilla herää varmaan kysymykset: Oletko ollut jouluaattona kipeä? Teettekö te aattona jouluratsastuksen ja käytkö sinä aattona tallilla.
Ensiksikin, olen ollut yhtenä jouluna kipeä ja se oli viime jouluna. Siksi emme menneet kenenkään luo kylään, emmekä menneet joulusaunaan. Toka, saatetaan tehdä, muttei välttämättä. Ja kolmas minä käyn tietenkin aina aattona tallilla, koska oma talli. Mitenkäs te aiotte viettää joulunne?
Jouluaatossa parasta on se fiilis! Sitä on vähän vaikea selittä, mutta uskon että suurin osa teistä tajuaa mitä tarkoitan. Jos se pitäisi paremmin selittää, niin tarkoitan sitä kun tajuaa että on joulu ja tuntee sen.
Viettäkää oikein mukava, rento ja hauska joulu!

H Y V Ä Ä J O U L U A ! !
Kommentit
Lähetä kommentti